Loukkaantumisesta toipuminen

Usein monilla pidempään salibandyä pelanneilla tulee jonkinlaisia loukkaantumisia ennemmin tai myöhemmin eteen. Suojavarusteiden käyttö ja pelitaidon kasvattaminen auttavat, mutta aina ei vammoilta voi välttyä. Hyvällä tuurilla loukkaantumiset eivät ole suuria ja niistä voi toipua nopeasti. Esimerkiksi pienet revähdykset ja ruhjeet vaativat lepoa muutamista päivistä muutamaan viikkoon. Suuremmat vammat puolestaan vievät pidempään. On tärkeää, että toipumisesta huolehtii, eikä lähde puolikuntoisena pelaamaan. Pahimmillaan tämä johtaa entistä pahempiin loukkaantumisiin ja jopa koko harrastuksen loppumiseen.

Toipuessa aika voi käydä pitkäksi

Kun ihminen on tottunut liikkumaan aktiivisesti, voi pidempi vuodelepo tuntua katastrofaaliselta, ja jo muutaman päivän jälkeen moni mielisi takaisin salibandykentille pelaamaan ja harjoittelemaan. Toipuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Se sujuu nopeammin mielekkään tekemisen parissa, ja esimerkiksi nettikasinot ovat hyvä tapa kuluttaa aikaa. Kasinopelivalmistaja Elk Studios on tehnyt monia mielenkiintoisia pelejä. Kokeile jotain Elk casino -peliä, ja aika kuluu vuodelevossa nopeammin. Pian olet taas pelikunnossa ja elämä hymyilee. Saatat samalla löytää itsellesi uuden suosikkipelin.

Loukkaantumisesta toipuessakaan ei tarvitse jämähtää paikoilleen

Mikäli kyseessä on pienempi loukkaantuminen, ei pelkkä vuodelepo usein ole hyväksi, vaan kevyttä liikuntaa voi harrastaa myös toipuessa. Esimerkiksi selkävaivoissa kävely tekee usein hyvää kivulle ja lisää verenkiertoa koko elimistössä. Myös moni muu vahvistava liikunta, kuten jooga, vesijuoksu, pilates ja kuntopyörän polkeminen on hyväksi, sillä se pitää yllä kuntoa ja vahvistaa lihaksia. Kuntoutuminen täytyy toteuttaa aina oman jaksamisen mukaan, ja tarpeen tullen neuvotella myös lääkärin kanssa liikunnan harrastamisesta toipumisen aikana.