Menestyviä suomalaisia salibandyn pelaajia

Suomalaisten salibandy-innostus on johtanut monen peliä harrastaneen nuoren tien pelin myötä kansainvälisille peliareenoille ja sitä myöden menestykseen. Etenkin naapurimaanhan Ruotsiin on siirtynyt meiltä useampi pelaaja ilmeisesti ammattipelaajana, jos Suomessa ei riitä kilpailujen määrä pitämään parhaimpia trimmissä.Tero Tiitu on yksi heistä jo nyt Ruotsin Superliigassa pelaava suomalainen. Hänellä on nimissään Salibandyliigan yhdenkauden maalienennätys, jolloin Tero teki 63 maalia. Hänet on valittu tietyissä piireissä maailman toiseksi parhaaksi pelaajaksi 2008 ja oli kolmanneksi paras vuonna 2006. Hänet on valittu myös vuoden parhaaksi pelaajaksi kaudella 2007–2008. Jo Suomessa pelatessaan hänelle tuli kokemusta useassa eri joukkueessa ja liigassa, jolloin pelin puitteissa hänen ilmiselvät kykynsä huomattiin. Minkäs sille mahtaa kun on hyvä.Mika Korhonen on salibandyn merkeissä huomattavasti kehittynyt ja edistynyt pelaaja ja on lajinsa jopa kaksinkertainen maailmanmestari. Eipä ihme että hänet äänestettiin maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi vuosina 2005, 2009, 2010, 2011 ja 2012. Myös Mika edustaa ruotsalaista salibandy liigaan nykyisin. Nuoruudessaan hän pelasi ahkerasti jalkapalloa ja jääkiekkoa, mutta salibandy veti hänet mukaansa jo juniorina. Ehkäpä nopea jääkiekko harjaannutti Korhosta tehokkaaksi pelaajaksi.Juha Kivilehto on myös mainitsemisen arvoinen suomalaispelaaja, jonka saavutukset ovat ansainneet hänelle vuoden 2009 parhaan suomalaisen pelaajan maininnan ja jo kaudella 2007–2008 hänet valittiin Innebandymagazinetin äänestyksessä maailman 10. parhaimmaksi pelaajaksi. Sijoitus on mainitsemisen arvoinen, sillä taso on todella kovaa.Rickie Hyvärinen on niittänyt mainetta ja kultaa sekä Suomessa että Ruotsissa ja kuului 2008 maailmanmestaruuden voittaneeseen joukkueeseen. Loppuottelussa hänet palkittiin pelin parhaana pelaajana. Hyvärinen valittiin 2010 maailman toiseksi parhaimmaksi pelaajaksi. Maininta kertoo taidosta ja kokemuksesta, joka tulee vain pelatessa muutenkin korkealla tasolla.Emme pidä unohtaa taitavia suomalaisia salibandyn naispelaajia. Esimerkiksi Eliisa Alanko ja Katriina Saarinen ovat tulleet kuuluisaksi taitoillaan. Saarinen on naisten Salibandyliigan ensimmäinen nainen, joka on varmistanut 400 sekä 600 tehopistettä. Tennikselläkin tehonnut Saarinen oli kahdeksas paras Suomen Fed Cup-joukkueessa vuonna 1993. Nykyään hän toimiin valmentajana sekä joukkueen kapteenina tenniksen puolella.Tulevat vuodet näyttävät, ketkä suomalais-juniorit jatkavat peliperinnettä pinnalla.